Ideaa ulkovalaistukseen

Posted: 16.1.2015 in Ilkka

0402_julkisivuvalaistus

Suosittelen julkisivuvalaistusta. Vältä talon seinälle asennettavia irtovalaisimia, koska silloin katse kiintyy helposti seinävalaisimiin, kun sen pitäisi kiintyä taloon kokonaisuudessaan. Talo on yleensä kauniimpi kuin mikään valaisin. Talo valaistuna epäsuorasti on miellyttävämpi katsoa kuin valaisimet talon seinillä. Valo heijastuu talon ympäristöön, pollarivalaisimia ei tarvita.

IMG_1359

Ulkovalaisimen valolähde ei saa näkyä silmiin. Esim. kun tällaisessa ympäristössä kävellään, syntyy häikäisyä eikä siksi nähdä hyvin kulkea. Ulkovalaisimen valon tulee aina kohdistua määrättyyn kohteeseen, ei koskaan silmään. Kuvan valaisinten valo on ns. valosaastetta.

Tässä varoittavia esimerkkiä lasten leikkipuisto Papusta:

WP_20160311_17_11_57_ProLedipaneelin valo on kauniin valkoista. Kun tulee pimeä, on valaisin turhan häikäisevä (kuva alla) eikä se ole sopiva lapsille. Jos valon olisi sijoittanut kuvassa näkyvän lipan alle, se ei olisi häikäisyt ja oltaisiin jopa nähtykin paremmin. Toki tässä on tavoiteltu laivan pyöreää ikkunaa, mutta valoa olisi tullut hieman himmentää.

papu6-775x517

Häikäisevät ledipaneelit.

Kuva yllä: Jan-Erik Andersson

WP_20160311_17_13_39_Pro

Lattiaan upotetut pienet, pyöreät ledit häikäisevät, jos niitä katsoo pimeällä pitkään. Lisäksi nämä näyttävät olevan usein täynnä hiekkaa. Tämän kohdan valaistus olisi tullut kiinnittää esim. vihreään pylvääseen ja suunnata häikäisemättömästi alas.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s